maanantai 14. tammikuuta 2013

Petkuhuiputusta!

Olin spinningissä ennen joulua ja vedin itseni ihan hapoille. Kun ohjaaja käski napata temmosta kiinni ja lisätä vastuksia, niin minähän tottelin. Aina vaan "lisää ja ylös ja palautukset työtehoille". Puolessa välissä tuntia oli pakko keventää, kun alkoi silmissä heittää. Hetken huijattuani, kiristin kuitenkin loppukiriin. Omatunto kolkutti nössöilystä, koska ohjaaja huusi kannustavia tsemppihuutoja "tää on tahdosta kiinni, sun pitää vaan päättää jaksaa loppuun jne."Seurauksena oli se, että tunnin jälkeen kävelin suoraan vessaan ja olin varma, että yrjöän. No heikotus meni ohi, kun istuin 15 minuuttia pukkarissa ja hörpin vettä. Olo oli sen verran heikko, että en uskaltanut heti auton rattiin lähteä.

Tästä traumatisoituneena kävin vasta viime viikolla seuraavan kerran spinningissä. Tällä kertaa otin ihan iisisti, enkä polkenut verenmaku suussa. Putsatessani käyttämääni pyörää satuin kuuntelemaan ohjaajan ja jonkun tulevan ohjaajan keskustelua. Tuleva ohjaaja päivitteli sitä, että kuinka hän on rikki tunnista, että miten hän voi koskaan vetää tunteja salin edessä. Tähän ohjaaja sanoi, että ainahan voi esittää lisäävänsä vastuksia. ELÄMÄLTÄNI MENI POHJA. Jumalauta oikeasti - mä lisään vastuksia yrjökurkussa ja ihailen ohjaajia, joilla kauniisti hiki pukkaa pintaan ja oikeasti ne vaan esittää lisäävänsä vastuksia! Onkohan niillä ohjaajilla bodypumpissa samanlaisia painoja kuin Monnilla oli se kuula Pekka Töpöhännässä???



Seuraavaksi postaus häävalmisteluistamme! Aihe kuitenkin vaati pohdiskelua ja tutustumista muiden morsiamien blogeihin. Ehkäpä myös piipahdaan häämessuilla tulevana viikonloppuna!






1 kommentti: