tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuoden 2013 ensimmäinen päivä

Aloitetaanpa vuoden ensimmäisellä vahingolla. Facebookissa ehdin jo mainostamaan ihania vaaleanpunaisia tulppaanejani. Nooh... tänä aamuna onnistuin kärventämään yhtä kukista, sillä pöydällä ollut kynttilä oli nähtävästi hieman liian lähellä kimppua ja vahingot voitte tsekata viereisestä kuvasta. Ei onneksi sen suuremmasta ollut kyse. Huvitti vaan.

Vuoden vaihtuminen sujui epätavallisissa merkeissä. Joimme pullollisen viiniä kahteen pekkaan ja teimme spotify-listaa häihimme. Näin rauhallista ei varmasti ole ollut sitten lapsuusvuosien. Mä tarvitsisin kavereita Jyväskylästä, mutta miten hitossa niitä voisi saada tällä iällä ja tässä vaiheessa elämää???

Kyllä me vähän riideltiin myös siitä x-boxista. Sain vuosi sitten lahjaksi lautapelin nimeltään Seven Wonders. Pyysin Timoa opettelemaan sen pelaamista kanssani, mutta sillä oli muut pelit menossa. Pelasin itsekseni tai siis yritin, mutta mä en tajunnut mitään niistä säännöistä. Kun Timo sitten tuli pelaamaan kanssani, mielenosoituksellisesti pakkasin pelin laatikon ja jotain kiukuttelin siinä. Timo ehdotti, että katsottaisiin elokuva ja mä sain valita sen Netflixistä. Katsottiin tietty romanttinenkomedia New Year's Eve. Oli ihan hyvä.

Puolen yön aikaa lähdimme tuohon sillalle katsomaan ilotulitusta. Jyväskylässä ammuttiin paljon raketteja eri puolilta Jyväsjärveä. Oli nätin näköistä, mutta välillä kyllä hirvitti kännisten ihmisten sytytyssoperaatiot. On ihme, ettei vuosittain tapahdu enempää onnettomuuksia rakettitohinoissa. Ja toinen ihme tietty on se, ettei meille lapsuudessamme tapahtunut mitään onnettomuuksia. Silloin ei ollut edes suojalaseja, vaikkakin meillä piti käyttää laskettelulaseja. Ihan fiksua. Sitä paitsi tarvihteeko niitä raketteja edes olla tavallisilla ihmisillä? Ai niin ja näin eilen "rikoksen": lapsi poltti tähtisadetikkua.


Ilotulitusta Jyväskylässä. Niinpä - Lumiani ei ihan ehtinyt mukaan...








Uuden vuoden lupaukset

Timo aloitti tänään laihiksen, joka kesti noin pari tuntia. Selailin Hellapoliisin keittokirjaa ja löysin pekonihyrrien ohjeen. Näytin kuvat Timolle ja meidän olisi heti pitänyt lähteä ABC:ltä hakemaan aineksia.

Vuoden 2013 projekti. Day 1.
Sain siskoltani joululahjaksi tököttiä, jolla pitäisi kynsien pureskelu saada kuriin. Lupasin itselleni viedä itseni kynsihoitolaan, kunhan nämä nysät tästä vielä vähän kasvavat. Kaikille muillekin suosittelen mukavia uuden vuoden lupauksia! Projektin etenemistä tai takapakkeja voitte seurata melkein reaaliaikaisesti täällä pomelossa. Yritän vältellä lukemista, sillä silloin epäonnistumisen riski on suurimmillaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti