Joulu"lomailua"

JKL-KUOREVESI-LPR-PARIKKALA-KOUVOLA-JÄRVENPÄÄ-HKI-TALLINNA-HKI-JÄRVENPÄÄ-KUOREVESI-JKL

Neulasia. Paljon.

Vanhempieni kuusi varisi normaalia enemmän, koska se oli kaadettu paukkupakkasilla. Koristellessamme kuusta sai olla kieli keskellä suuta, jotta varina olisi minimoitu. Rakastan joulukuusia, vaikka sainkin allergiaoireita koristelun jälkeen.

 Jostain syystä en ottanut yhtään kuvaa Lappeenrannasta. Lämmitimme ruokia mikrossa, kun saavuimme Timon äidille. Sienisalaatti siellä on erinomaista. Namskis. Iltaa menimme istumaan Timon isälle, jonne tuli myös Mauno-mäyräkoira. Mauno on hauska tapaus, valitettavasti allergiani rajoittaa touhuamista koiran kanssa. Timolle tulee aina mäyräkoirakuume Maunon nähtyään.

Lidlissä on hyvä valikoima erilaisia pähkinöitä.

Tapaninpäivänä Parikkalassa kahvipöydässä oli yhdeksää
sorttimenttiä kahvileipiä. Sain myös villasukkia. Timon mummilla on iso säkillinen sukkia, joista valita mieluisia. Itse otin pitkävartiset raitasukat. Paketissa oli toiset kirkkaanpunaiset sukat. Aiemmin minulla oli pulaa villasukista, mutta nykyisin on mistä valita. Se on luksusta. Parikkalassa on aina ihanaa joulun tuntua. Tarkkailin lintuja ikkunasta ja katselimme vanhoja valokuvia. Timolla on kertakaikkisen ihanat isovanhemmat.

Tallinnan joulutori

Pyhien jälkeen lähdimme Tallinnaan. Pydähdyimme Kouvolassa Timon kummitytön luona, joka nukkui koko visiitimme ajan. Myös jehovan-todistajat sattuivat samaan aikaan paikalle.

Järppeksestä otimme pari nimeltä mainitsematonta tyyppiä mukaamme ja lähdimme ensimmäiselle yhteiselle ulkomaan matkallemme. Tarkoitus oli hakea alkoholijuomat tuleviin häihimme. Onnistuimme pre-orderin avulla helposti. Suosittelen kaikille loppasuille.  Juomat veimme säilytykseen Kuorevedelle. Toisaalta aloin tässä juuri pohtia, että näinköhän niistä on mitään jäljellä, sillä pikkuveljeni täyttää pian 18-vuotta...

Tallinnassa kävimme syömässä parissa erinomaisessa ravintolassa. Tässä muutamalla sanalla arviot:

NEH
Helppo löytää: sijaitsee Superalkon vieressä sisäpihalla Lootsi 4. Mutta jos ei tiedä, että siellä on ravintola, niin sitten se onkin hankalampaa. Palvelu oli erinomaista samoin ruoka. Itse söin talon alkupalat, viiriäistä ja jälkkäriksi omenapaistosta. Viineineen + tipit maksoi noin 50 euroa. Timo veti villisikaa aimoannoksen ja oli kuulemma hyvää.

MIX

Mix

Söimme myöhäisen lounaan, joten en jaksanut syödä alkuruokia laisinkaan. Pääruoaksi otin ankkaa, joka oli mielettömän hyvää! Muu porukka otti hirveä ja sekin oli suussa sulavaa. Jälkkäriksi otin juustokakkua ja se oli ihan tavallista. Tällläkään hinta ei päätä huimannut. Timon ja minun ruoat + juomat maksoivat vähän yli 80 euroa.

Näistä ravintolalöydöistä täytyy kiittää "Imodium-toursin" johtajaa eli Timon bestmania. Hän oli ne netistä bongannut ja tehnyt pöytävaraukset etukäteen (tätä muuten suosittelen kaikille). Tallinnassa on paljon mielenkiintoisia ravintoilta, joten kannattaa laajentaa reviiriä Amarilloa ja keskiaikaisia ravintoloita pidemmälle!

Valmistautuminen museokierrokselle.

Historijoitsijoina tutustuimme myös paikalliseen museoon, joka sijaitsee Viru-hotellissa eli KGB-museoon. Kannattaa piipahtaa, vaikkei historia niin kiinnostaisikaan. Ei kestänyt kauaa ja opas oli hauska. Neuvostohistoria pistää aina myös pohdiskelemaan asioita. Vuosi sitten kävimme kouluamassa myös muut museot. Virossa sisäänpääsyt ovat edullisia ja suomenkieliset opastukset ovat joka paikassa.

Viru-hotellin katolta.

KGB:n agenteille tuli kiire pakata tavaransa ja häipyä, kun Viro itsenäistyi.

Timo tutustuu museoon. Tästä lähtien suhtaudun varauksella leipälautasiin, sillä Virussa niihin oli tehty valepohjat ja niiden alla oli salakuuntelulaitteita! Jännää!!!

Pähkinä teillekin purtavaksi, miten jumankauti toi omena on saatu tuonne pulloon?

Tänään onkin sitten uuden vuoden aatto. 13.36 Timo veti pimentävät verhot olkkarin ikkunoiden eteen ja alkoi pelaamaan x-boxia. Kritisoin asiaa, sillä olisin halunnut päivän valoa asuntoomme. Verhot pysyivät kiinni. Mitään suunnitelmia illaksi ei ole. Onneksi.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Terveisiä Kiinasta!

 

















Lounastaukoni oli tänään 11.00-11.15. Tosin alusta meni kuusi minuuttia erästä asiaa selvitellessä eli ruokailuun jäi yhdeksän minuuttia aikaa. Ensimmäinen vastoinkäyminen tuli pakettia avatessani.  Pahvikuoren poistettuani vastaan tuli muovi. Aloin näpertää nurkasta muovia pois ja sainkin sen melko mukavasti aluilleen, kunnes huomasin, että ruoan seassakin näyttää olevan ihmeellinen muovinen kerros. Siinä vaiheessa tutkin ohjetta tarkemmin ja huomasin, että aluksi olisi pitänyt pistellä haarukalla reikiä kanteen. Aloin tietenkin hutkia haarukalla, mutta se oli vaikeaa, sillä ilmat olivat päässeet jo jonkun verran ulos. Onnistuin kuitenkin tekemään pari reikää. Tähän oli nyt kulunut noin minuutti. Ohjeet olivat kyllä selkeät ja jokaisen älykääpiön pitäisi ne huomata ja tajuta, mutta mä en jotenkin ajatellut asiaa. Ohjeiden mukaan ruokaa piti lämmittää kolme minuuttia, mutta ajan säästämiseksi säädin kahdelle minuutille. PLING. En osannut edelleenkään irroittaa muovikerrosta järkevästi ja se jotenkin lillui siellä kastikkeessa. Vika oli taas minussa, ei Saarioisen tuotteessa. Ideanahan taitaa olla se, että ruoasta tulee parempaa, kun nuudelit ovat ikään kuin erikseen.

Ruoan mausta tai koostumuksesta minulla ei ole juurikaan sanottavaa, sillä rehellisesti sanottuna, en ehtinyt maistella siinä viidessä ja puolessa minuutissa. Nuudelit olisivat saaneet olla liukkaampia, jotta niitä ei olisi tarvinnut pureskella niin paljon. Kanapalat olivat sopivan kokoisia, joten veistä ei tarvinnut käyttää. Seassa oli myös sopivasti suolapähkinöitä, sillä ruoasta jäi janon tunne seuraavaksi tunniksi. Annos oli suuri, sillä kellon soidessa ruokaa oli jäljellä, joten nostin kupin lähemmäs suuta, jotta saisin nopeammin syötyä. Vatsaa kuitenkin alkoi nipristellä inhottavasti, mutta taaskaan en syytä Saarioista vaan liian nopeaa lapikointia. Muutamana päivänä viikossa sattuu sellaiset vuorot, että ruokailuun ei koko päivänä ole tuota 15 minuuttia kauempaa, mutta taidan jatkossakin pysytellä niinä päivinä sosekeittolinjalla.

Timon kommentit omasta ruoastaan, joka oli jotain samantyyppistä possua:

"Valmistusvaihe: Täydellinen nautinto. Kaikki toimi. Jouhevaa, helppokäyttöistä. Paketin muovikansi totteli haarukan iskuja saumattomasti. Lämmitys mikroaaltouunissa yksinkertaista, mutta nopeaa. Valmisateria oli juuri sopivan lämmintä välittömästi nautittavaksi.
Maku: Aterian hedelmäyllätykset suorastaan sulivat kielelle. Riisi oli kuin suoraan kaakkois-aasialaisesta hienstoravintolasta. Liha sopivan mureaa ja sitä oli paljon. Kokonaisuutena yksi parhaista aterioista elämäni aikana. Ainoastaan pekonin ja kebabin puute annoksessa laski arvosanaa. Kokonaisarvosana tälle ruokahetkelle vaatimattomat 4.9/ 5."

Että näin... Timo ei lukenut tekstiäni eikä keskusteltu aterioista ennen "haastatteluani".

Heitä taidetaan kutsua ystäviksi

Eilen aamulla lähdin tapaamaan opiskelukavereitani nimeltä mainitsemattomaan kaupunkiin (vihje: Pituuspiiri (E) 25,402 ja Leveyspiiri (N) 60,588). Minusta kaikki oli IHANAA, vaikka jutuissani illan aikana multa menikin monta kertaa "V****TI HERMOT". Hassua, kun on ihmisiä, joita ei näe kuin pari kertaa vuodessa, mutta silti jutut jatkuu aina siitä mihin viimeksi on jääty. Heitä taidetaan kutsua ystäväksi.

 

 

 

 

Eräs asia kaveriporukassamme ei muutu, nimittäin rakkaus ruokaan. Historian ohella

syöminen on yhdistänyt meitä aina. Useimmiten istuimme iltaa Kaislakadulla, koska sieltä saiparhaimmat sapuskat (Kiitos!). Silloinkin kun Abloy paloi ja jouduimme jäädä odottelemaan myrkkykaasujen hälvenemistä, olin onnellinen siitä, että kaikista maailman paikoista olin juuri siellä. Ruokaa ja juomaa riitti. Opiskeluaikana tapoihimme kuului myös juoda hirveät määrät viiniä. Ensimmäisestä oikeasta palkasta kävin ostamassa meille viiniä, jolloin ensimmäistä kertaa nostin katseeni Alkon lattiasta ylähyllylle. Hifistely oli turhaa: ylähyllyn viinit olivat pahoja tottumattomille. Ruokapöydän ympärillä ollaan puitu meidän neljän iloja ja suruja pian kymmenen vuotta. 

Niii-i ei se mahtunutkaan kokonaisena suuhuni.

 Huomatkaa "huolimattomasti" tipahtaneet kasvikset etualalla.

En ollut Vedettä.

[Mulla muuten pikkuisen palaa kiinni noihin kuvien asetteluihin. Luulis nyt perkele, että voisivat tehdä samanlaisen systeemin kuin kaikissa tekstinkäsittelyohjelmissa on. Toi rivityskin on jotenkin perseellään huonosti tossa alussa, mutta olkoot.]


Illalla minun piti mennä hoilaamaan kauneimpia joululauluja, mutta töitä tehdessä vierähti useampi tunti meillä kummallakin. Timoa ei kyllä kiinnosta mitkään joululaulut. Salossa asuessamme käytiin kerran yhdessä, mutta en muista enää, mitä siellä tapahtui, mutta sen jälkeen Timoa ei ole saanut mukaan kirveelläkään. Harmillista, kun jouluun laskeutumista edeltää aina helkkarin iso ylämäki.

Käytiin myös kaupassa. Kirjoittamaton sääntö meillä on, että einesruokien pitää olla -30 % ... Huomenna päästään siis syömään äitien tekemiä ruokia: Pork Satay ja Kana Kung Po. Voin laittaa ruoka-arvostelut huomenna tai ylihuomenna tai sitten tai loppuviikosta.

Kohti maanantaita. Hyi.

Vihdoinkin perjantai!

Yksi asia ei ikinä muutu, nimittäin se, että perjantai on aina mielessä. Samoin tietenkin loma... No siihen ei ole enää kuin viikko. Unelmoin siitä, että vedän pitkät kalsarit jalkaan ja syön vuorotellen vihereitä kuulia ja KILO-voileipiä (kinkku-lohi) sohvalla koomaten. Totuus: meidän joulut on vietetty useamman vuoden ajan autossa istuen ja vanteet soikeana ajaen. Useimmiten mä vielä pillitän, kun aina tuntuu, että on väärässä paikassa. Niin tulee tapahtumaan myös tänäkin vuonna, vaikka vuosi sitten vannottiin, että ei enää koskaan. Jotain tartteis tehdä (esim. lapsia).

"Pilkku"

Tänään vietänkin villiä sinkkuiltaa, kun Timo on pikkujouluissa. Crebaamiseen kuului mm. se, että käytiin isän kanssa ihmettelemässä grillikatoksen valuita ja sitä, että miten ranta kesti betoniauton painon. Sitten käytiin äitin kanssa kävelyllä heijastinliivit heiluen. Söin kolme mandariinia ja annoin Milkalle kanssa palukaisia. Se söi oikein nätisti kädestäni.

Pullaa saa kaupastakin.

 Nyt odottelen, että Timo soittaa, että voisin mennä hakemaan hänet. Sovittiin takarajaksi 23.00, että jaksan ajella kotiin asti. Toivottavasti se ei saa päähänsä mennä katsomaan Lauri Tähkää...

Greyviikko

 Ihanaa, kun reilu viikko sitten satoi lunta! Maisemat olivat itsenäisyyspäivää edeltävänä päivänä kuin postikortista. Lumen myötä tuli valoa ja sitä kautta mielikin piristyi. Lisäksi viikko sitten oli siistiä, kun edessä oli pitkä viikonloppu. Oli voittajafiilis.

Tänä aamuna fiilis oli hieman erilaisempi. MISSÄ VALO? MISSÄ LUMEN IHANUUS? MISSÄ PIRTEYS?

Aamulla käyty keskustelu:
Minä huudan: Laita se ovi kiinni, että voin putsata katon. x 3
Timo: Missä se pelkkä raappa on, se oli just mun kädessä?
Minä: Mee ny sinne autoon, ettet oo tiellä.
Timo huutaa: Jumalauta on se jo tarpeeks.
Istuin autoon ja lähdettiin 6.51

 Aamulla kurkkasin ikkunasta ja siitä se kiire sitten alkoi: lunta oli satanut aika paljon ja meillä on tietty vaan yksi harja autossa. On pitänyt ostaa toinen, mut ku ei koskaan muista. Kiirettä kesti iltapäivään asti. En saanut syödä rauhassa edes luumurahkaani! Meillä oli siis jouluateria töissä... Oppilaat sikailivat, mutta ruoka oli ihan hyvää.

Pösöstä tulikin mieleen, että tänään muistettiin viedä töistä tullessamme kierrätyspisteelle romppeet, jotka ovat kulkeneet nyt viikon auton peräloosterissa. Vaatekaappini siivosin joskus syysloman jälkeen ja siitä lähtien ne pussit pyörivät eteisessämme. Timokin teki silloin uhrauksen: antoi yhden neljästä mustasta villakangastakistaan kierrätykseen.  

Elämässäni on tapahtunut vuorokauden aikana suuri muutos: Kauniiden ja rohkeiden aikana kirjoitan blogia enkä nuku! Timo tyhjentää kiroillen astianpesukonetta. Illalla tulee Greyn Anatomia.

Tavallinen tiistai.

Pomelo

Tämä blogi tulee kertomaan realistisesti kahden työssäkäyvän aikuisen elämästä.  Rakastan lukea muiden taidolla tekemiä ja tarkoin pohdittuja blogeja eli kenenkään ei kannata hermostua tästä minun räpellyksestäni. Blogini on "läppää" (trendisana yläkoulussa ja sillä voi kattaa kaikki epämieluisat tilanteet). Jos joku inhoaa yhdys sana virheitä, kannattaa lukeminen lopettaa nyt. Olen surkea niissä.

Aloitetaanpa otsikosta. Mieheni tuli hakemaan minut töistä ja hetken ajettuamme huomasin, että takapenkillämme on pomelo. Kysyin, että mistä se on tullut ja Timo kertoi saaneensa sen Secret Santalta. Ok. Ajelimme pomelon kanssa kotiin.

Tästähän saa vielä eväät huomiselle.

Kotona jatkoin sunnuntaista jauhelihakastiketta tomaattimurskalla. Spagettien kiehuessa vein vihdoinkin bioroskat ulos. Mielestäni roskis haisi lihapiirakalta, no ehkä haju tuli päältä, sillä luonnollisesti biopussi oli hajonnut ja talouspaperi sangon pohjalla oli litimärkä. Haju ei enää muistuttanut lihapiirakan suloista tuoksua. Sanko oli pakko pestä, vaikka ei olisi huvittanut. Räpätin asiasta Timolle ja vaadin häntäkin osallistumaan roskien kantoon. Kahden ihmisen taloudessahan roskia tulee kohtuuttoman paljon. Ruoka oli hyvää, vaikka salaatti olikin hieman nuhjuista. Olihan se pari-kolme päivää vanhaa.

Siirryin katsomaan kaunareita ja nukahdin. Ihan niin kuin joka päivä. Kirjoittelin pari wilmaviestiä vanhemmille, sillä päivällä en ehtinyt infota hölmöilyistä koteihin. Nyt olen tunnin yrittänyt pakottaa itseäni lenkille, mutta korvikkeeksi urheilulle perustinkin blogin. hahah... paras itseni huijaaminen pitkiin aikoihin.

Ja vielä pari jouluista kuvaa huushollistamme (huonoa kuvalaatua en pahoittele):

Kalenteri, jota en ole muistanut avata itsenäisyyspäivän jälkeen.

Paketoin lahjoja kolme päivää sitten. Etualalla myös mahtava tilaajalahja: kaulakorukello! Tuli tänään postissa... Saa ken haluaa.